Pages

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Feather and Fan

sunnuntai 28. elokuuta 2016
Tätä huivia on neulottu hitaasti, mutta varmasti. Aloitin neulomisen jo talvella ja välillä meinasi usko loppua valmistumiseen. Mutta nyt se on valmis!

Tein huivin Novitan Aava -langasta, jossa on 72% akryyliä, 18% villaa ja 10% polyamidia. Vanhoilla retro metallipuikoilla lanka tuntui todella nahkealta neuloa. Uskoisin että koivu puikoilla työ olisi edennyt paljon joutuisammin. Neuloin huivia niin pitkään, että se ylsi kahdesti kaulan ympäri. En päätellyt työtä ollenkaan, vaan silmukoin puikolla olevat silmukat kiinni huivin toiseen päähän. Etupuolelta kuvio ja liukuvärjäys jatkuu sulavasti pääteltyjen päiden yli, mutta nurjalta puolen erottaa kyllä päättelyn. Silmukoidessa huivin päitä yhteen ehkä noin viidennen kerran ohjeen mukaan, meinasin polttaa huivin roviolla. Vähän soveltaen sain kuitenkin huvin päät yhdistettyä nätisti ja huomaamattomasti, eikä huivi joutunutkaan roviolle.

Feather and Fan -ohje löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiia-Marian © 2014