Mulla on tollainen söpö Ikealainen pöytämallin silityslauta ja oon jo pitkään katsellut sen kulahtanutta päällistä. Se oli ihan ehjä, mutta tahrainen ja nuhjaantunut eli aika ruma. Päätin siis ommella uuden. Kankaan olen ostanut parisen vuotta takaperin (ylläri, ylläri) Ikean poistopisteestä.
Aloitin silittämällä vanhan päällisen reunat suoraksi ja käytin sitä mallina, kun leikkasin uuden päällisen. Jätin hieman saumanvaraa ja huolittelin reunat saumurilla. Käänsin reunaa noin pari senttiä ja tikkasin ihan suoralla ompeleella nauhakujan. Päätyyn jätin reiän kiristysnarua varten.
Tässä vaiheessa puuttui enää se naru ja tyytyväisenä kaivoin lankalaatikosta Novitan EcoCotton kerän. Pujottelin narun hakaneulan avulla nauhakujaan ja kun meinasin kiristää päällisen paikoilleen niin eiköhän se naru katkennu.. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun yritin toisesta päästä kiskoa katkennutta narua pois niin se katkesi uudestaan. Mietin jo että puran ommelta, että saan sen helevetin narun pois. Totesin sen kuitenkin turhaksi ja hain samasta lankalaatikosta yleisnarua mille luvattin 140 kilon vetolujuus, kyllä pitäis kestää! Ei muuta kuin hakaneula naruun kiinni ja uudelleen pujottelemaan. Ja kyllähän yleisnaru kesti kevyesti kunnon kiristyksen.
Vastoinkäymisistä huolimatta olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Silitin jopa pesusta tulleet makuuhuoneen verhot, vaikken yleensä ikinä silitä verhoja :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti