Pages

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Puolen vuoden neulontajumi selätetty

tiistai 7. heinäkuuta 2015
Pitkän aikaa on ollut kiinnostus kadoksissa käsitöitä kohtaan. Monta työtä olen aloittanut ja hetken neulottua purkanut pois. Mikään ei tuntunut sopivalta, lanka oli väärän värinen tai ohje jotenkin tyhmä..

Mutta sitten menin ja ostin kerän Novitan nallea. Sellaista yksisarvisen oksennuksen väristä ja kas kummaa siitä valmistui vajaassa viikossa sukat.





Lanka: Nalle Taika jäätelö (810)
Koko: 38
Menekki: 74 g

Tämä sukkamalli oli todella mukava neuloa ja tuntui että sukka valmistui kuin itsestään. Tein näihin sukkiin myös elämäni ensimmäisen ristiin vahvistetun kantapään. Taitaa tulla vielä aika monet sukat ristiin vahvennetulla kantapäällä.

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä KyJy:n. Eli KesäYöstä JouluYöhön. Tarkoitus olisi saada 20 työtä (työ = 50 g tai 250 m lankaa) aloitettua 31.8 mennessä ja neulottua/virkattua loppuun Jouluun mennessä. Saas nähdä miten käy. Tämä työ on siis KyJy nro 1.
Tiia-Marian © 2014