Pages

maanantai 10. elokuuta 2015

Raunon linna

maanantai 10. elokuuta 2015


Sain viikko sitten vision että Rauno tarvitsee oman linnan. Vessan seinien uusimisesta oli jäänyt sopiva pala lastulevyä ja eikun suunnittelemaan.


Alkuperäisessä hahmotelmassa olisin jättänyt häkin puoleisen sivun avonaiseksi ja tehnyt vaan kaiteen yläreunaan, mutta kun materiaalia oli tarpeeksi niin teimme sivuista identtiset. Ja onhan tuo nyt hienompi niin. 


Aloitimme leikkaamalla sivupalat pöytäsirkkelillä mittojen mukaan. Kaikki palat ovat 21 cm korkeita ja päätypalat on neliöitä. Kun saimme palat leikattua oli piirtämisen vuoro. Tein paperista sabluunan ovikaaria ja yläreunaa varten, koska enhän minä vapaalla kädellä saisi samanlaisia piirrettyä. Sitten vain mittailin osat paikalleen ja piirsin ääriviivat.


Seuraavana vuorossa olikin aukkojen leikkaaminen. Tässä käytimme porakonetta ja kuviosahaa. Porakoneella porasin kääntymiskohdat yläreunaa varten ja kuviosahalla leikattiin loput.


Viimeisenä muttei vähäisimpänä ruuvasimme osat yhteen. Käytimme 3x40 mm torx ruuveja jotta linna varmasti pysyisi pystyssä. Varuiksi porasimme alkureiät 2 mm poranterällä, ettei lastulevy lähde murtumaan. Eikä voi muuta sanoa että Rauno sai mielestäni aika komean linnan. Loppuviikosta olisi tarkoitus hakea Harmaata OsmoColor puuvahaa jolla viimeistelen vielä pinnan.


Mutta kärsimättömänä ihmisena oli pakko sisustaa Raunon häkki uudelleen jo samana iltana. Suunnitelmissa olisi myös linnan torni toiselle puolen häkkiä. Ja kyllähän tuo meidän myyrä näytti linnasta tykkäävän :3



perjantai 7. elokuuta 2015

Muokattu Juhannusruusu tiskirätti + ohje

perjantai 7. elokuuta 2015
Yritin parisen päivää sitten virkata Juhannusruusu-tiskirättiä, mutta se ei jotenkin miellyttänyt silmääni. Ei ollut tarpeeksi reikäinen ja keskiosa näytti ihan liian isolta. No pakkohan se oli alkaa muokkaamaan ohjetta ja tässä on lopputulos. Niin ja tuo alkuperäinen Juhannusruusu maton ohje löytyy täältä klik.

Muokattu Juhannusruusu:

Kaikki kerrokset suljetaan piilosilmukalla.
Kerroksen alussa 1. pylväs korvataan kolmella ketjusilmukalla ja 1. kiinteä silmukka kahdella ketjusilmukalla.
x8 = toistetaan yhteensä 8 kertaa
X16 = toistetaan yhteensä 16 kertaa

1. krs     Virkkaa taikarenkaaseen 8 ks.
2. krs     1 p, 2 kjs x8
3. krs     1 p, 3 p ketjusilmukka kaareen x8
4. krs    3 kjs, hyppää yhden silmukan yli, 1 ks x16
5. krs    Siirry piilosilmukalla kjs kaareen. 2 p kjs kaareen, 2 kjs x16
6. krs    1 p, 2 p samaan silmukkaan, 2 kjs x16
7. krs     3 p, 2 kjs x16
8. krs     2 p, 2 p samaan silmukkaan, 2 kjs x16
9. krs     4 p, 2 kjs x16
10. krs  3 p, 2 p samaan silmukkaan, 2 kjs x16
11. krs  Siirry piilosilmukalla 2. pylvään päälle. 3 ks, 3 kjs, 1 ks kjs kaareen, 3 kjs x16
12. krs  3 ks, 1 ks kjs kaareen, 5 kjs, 1 ks kjs kaareen x16
13. Krs  Siirry piilosilmukalla keskimmäisen kiinteän silmukan päälle. 1ks, 10 p x16 
                Kaikki kiinteät silmukat virkataan edellisen kerroksen keskimmäiseen silmukkaan.

Toivottavasti ohjeesta saa selvää. Tämä on mun ensimmäinen itse kirjoitettu ohje ikinä, joten saattaa sisältää aivopieruja :)

Violetti tiskirätti on virkattu Craftsson-puuvillalangasta, pinkki Novitan puuvilla-bambusta ja sinivihreä Blend Bamboosta.

torstai 6. elokuuta 2015

Helpotusta myyräkuumeeseen

torstai 6. elokuuta 2015


Parin viikon takaiselta Vantaan reissulta tarttui mukaan muutakin kun vain lankoja ja kuteita. Nimittäin tälläinen hurmaava Rauno-hamsteri. Rauno muutti meille siskoni luota ja pitkästä aikaa on kiva touhuta tälläisen pikkuötökän kanssa. Blogissa saattaa siis tästä eteenpäin olla vähän hamsteripostauksiakin, toivottavasti se ei ketään haittaa :)

Ehkäpä tuo kesyrottakuumekin tässä pikkuhiljaa helpottaa..

maanantai 3. elokuuta 2015

Juhannusruusu matto

maanantai 3. elokuuta 2015
Kävimme pari viikkoa sitten Vantaalla äidin ja siskon luona. Samalla reissulla kävimme kaikki yhdessä Lankamaailmassa. Ostin sieltä "vähän" sukkalankaa ja matonkudetta, sekä pari kerää blend bamboota. Tässä on ensimmäinen valmis ja päätelty työ.


Lanka: Trikookude
Ohje: Juhannusruusu
Menekki: n. 2,2 kg

Kuvan laatu on vähän huono, koska kuvattu perunalla, mutta kai tuosta selvää silti saa :) Tämä on samalla KyJy nro. 4 ja 2. valmistunut KyJy työ. Kissankarvoja matto sisältää jo aika kiitettävästi, koska nuorempi kissamme varmaan luuli tätä uudeksi leluksi. Sen verta innolla kiskoi matonkudetta kun yritin virkata :)
Tiia-Marian © 2014